Palapaisti naudan ulkopaistista

Koitan kartuttaa kokemuksiani kokolihan laittamisesta, ja tein nyt ensimmäistä kertaa palapaistia. Pitkällä haudutuksella lihasta tulikin oikein mureaa, ja kokolihakokeilut saavat siis edelleen jatkua 🙂 Tämä ohje on yhdistelmä lukuisista erilaisista palapaistien ohjeista.   

Noin neljälle

Tarvitset:

•    Noin 800 g naudan ulkopaistia
•    3 rkl margariinia ja/tai öljyä
•    3 rkl vehnäjauhoja
•    noin 8 dl vettä
•    2 sipulia
•    3 valkosipulinkynttä
•    1 laakerinlehti
•    3 porkkanaa tai noin 150 g naposteluporkkanoita
•    1 lihaliemikuutio
•    0,5 tl valkopippuria
•    1 dl kermaa
•    n. 1 rkl soijakastiketta halutessasi

Toimi näin:

1.    Leikkaa liha ensin poikkisyin viipaleiksi ja sitten isohkoiksi kuutioiksi. Puhdista lihasta mahdolliset näkyvät jänteet ym.
2.    Ruskista kuutiot paistinpannulla pieni erä kerrallaan. Siirrä kuutiot kattilaan tai pataan. Huuhtele paistinpannu välillä vedellä, ja kaada vesi kattilaan/pataan lihakuutioiden joukkoon.
3.    Lisää vesi ja lihaliemikuutio, ja kuumenna kiehuvaksi.
4.    Lohko sipulit pienehköiksi kuutoiksi tai silppua melko karkeaksi silpuksi, ja lisää kastikkeen joukkoon. Lohko myös valkosipulinkynnet ja lisää nekin.
5.    Lisää valkopippuri sekä laakerinlehti. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 2,5 tuntia.
6.    Lisää viipaloidut porkkanat tai naposteluporkkanat, kun haudutusaikaa on jäljellä noin tunti. Lisää tarvittaessa vettä muutama desi.
7.    Valmista suurus lisäämällä vehnäjauhoihin muutama ruokalusikallinen kylmää vettä vähän kerrallaan. Sekoita aina hyvin välillä. Kaada tasainen suurus kastikeliemen joukkoon. Sekoita ja anna kiehua pari minuuttia.
8.    Lisää lopuksi kerma sekä halutessasi hieman soijakastiketta. Tarkista maku.
9.    Tarjoa keitettyjen perunoiden ja tuoresalaatin kanssa.

Kategoria(t): Kastikkeet, Liha. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s